Return to site

Partalansaaren ympäri Coastal veneellä

Soutu seikkailu Sulkavan Suursoudussa 2018

Sulkava on tuttu, tärkeä soutukisa jossa olemme useana vuotena kisanneet puuveneissä mutta tänä vuonna päätimme kokeilla erilaista venettä. Tavoitteena ensimmäisessä Coastal seikkailussamme oli kuuden tunnin alitus, ja pienistä haasteista huolimatta pääsimme siihen ajalla 5 tuntia 51minuuttia.

Coastal kaksikkomme kisasi erikoisveneluokassa, samassa luokassa oli myös coastal yksikkö sekä olympialuokan kaksikko, lähtö oli yhdessä vuorosoutajien kanssa heti puuveneyksiköiden jälkeen.

Soutuseikkailu sisälsi useita haasteita. Saimme veneeseen airot vasta kisoja edeltävänä keskiviikkona eikä veneellä ehditty soutaa kuin 40km ennen kisaa.

Soutuseikkailu

Sulkavansoutu uudella veneellä tarkoitti paljon oppimista. Uusi vene saapui meille ilman evää ja olimme ihmeissämme kun evättä veneellä ei voinut ottaa yhtäkään suoraa soutuvetoa, vaan vene pyöri kuin hyrrä. Sopiva evä onneksi löytyi Lauttasaarelaisesta surffitarvikkeiden kaupasta. Meidän piti myös oppia nostamaan ja kuljettamaan 60kg painavaa venettä. Pienellä nikkaroinnilla saatiin tehtyä lisäosat puusta niin että vene mahtui vanhaan kahden veneen traileriimme puuveneen alle:

broken image

Sulkavalle päästyämme seikkailut jatkuivat mutta onnea oli matkassa ja apuja löytyy kaikkiin yllättäviin ongelmiin. Lauantai aamun startti yhdessä vuorosoutajien ja kahden muun erikoisveneen kanssa sujui pienestä tihkusateesta huolimatta hienosti (Ari Ilolan kuva pieni tovi lähdön jälkeen):

Sulkavan Suursoutu 2018, kuvan otttanu Ari Ilola

Joukkueellemme tuli ikävä yllätys noin 20km kohdalla, kun yhdestä airosta irtosi ruuvi. Kun airon kädensija oli täysin irrallaan ei lapaa voinut kontrolloida joka käytännössä olisi johtanut kisan keskeytykseen. Se olisi ollut meille valtavan iso pettymys. Onnea oli kuitenkin matkassa sillä yksikkösoutaja Jouko Tyrkäkseltä löytyi "lennossa" huoltotarvikkeita, sopivalla teipillä saimme kädensijan tukevasti paikoilleen:

broken image

Coastal veneemme airoina käytimme tavallisia olympiaveneiden airoja joissa on isot lavat. Sulkavan pituiseen suoritukseen optimaalisempi olisi pienempi lapa sillä iso lapa vaatii paljon voimaa.

Airon lapa

Veneen liukuominaisuudet ovat hyvät mutta iso lapa (oletusarvo) ja veneen paino (60kg) sekä iso märkäpinta-ala tuovat omat haasteensa erityisesti pienikokoisille kevyille soutajille.

Sääennuste näytti sateineen ja tuulineen erittäin haastavalta mutta osoittautuikin huomattavasti paremmaksi. Saimmekin valmistautua sateettomassa aamussa:

Sulkavan Suursoudut 2018 Ennen starttia

Ensimmäiset 20km oli myötätuulta ja keskivauhti oli vain noin 11.5km/h (maksimivauhtimme viime viikon treeneissä oli jopa 16km/h). Meno tuntui kevyeltä ja säästimme voimia koska ei aikasempaa kokemusta pitkän matkan isoilla lavoilla soutamisesta. Halusimme varmistaa että puhtia riittää loppuun asti. Legendaarisella Lepistönselällä vauhti tipahti noin 9km/h ja keulasoutajan yläselkä rupesi väsymään kun taas tahtisoutajan kädet menivät rakoille tottumattomuudesta airojen kääntöön. Loppukilometrit pystyimme kiristämään vauhtia ja maaliin pääsimme varsin hyvissä voimissa. Rakotkin olisivat ehkä voineet olla vielä pahemmat. Seuraavalla kerralla tahtisoutaja pyrkii olemaan puristamatta airoista… Tältä näyttivät kädet seuraavana päivänä:

Rakkoja käsissä soutamisesta

Mikä on coastal vene?

Coastal soutu edustaa soudun seikkailupuolta, soutua rannikkoa pitkin tai avomerellä ja on nopeiten maailmalla kasvava soutumuoto. Erityisen suosittua coastal soutu on Italiassa, Ranskassa ja Englannissa.

Coastal vene muistuttaa ominaisuuksiltaan olympialuokan venettä (liikkuva penkki ja kääntyvät airot) mutta se on vakaampi ja sillä soutaminen on helpompi oppia.

Coastal veneitten yleisimmät luokat ovat yksikkö ja kaksikko mutta maailmalla sitä soudetaan myös perämiehellisenä nelkkuna. Veneet ovat olympiaveneitä huomattavasti painavampia jotta ne olisivat aallokossa turvallisia. Yksikön minimipaino on 35kg, kaksikon 60kg ja nelkun minimipaino 150kg. Lisätietoa coastal soudusta löytyy esim täätä World Rowingin sivulta.

broken image

Seuraavat Coastal soudun maailmanmestaruus kisat järjestetään Kanadassa lokakuussa 2018 ja siellä on uutuutena ensimmäistä kertaa myös sekaparisoutu luokka. Yleisimmät kisamatkat ovat 4km ja 6km mutta myös pidempiä matkoja löytyy (esim Hong Kongin ympärisoutu Marraskuussa 45km).

Mitä opimme?

Sulkavan reitti soveltuu Coastal soutuun hyvin. Vaikka vene on suunniteltu merelliseen ympäristöön turvallisuustekijät huomioiden niin sillä on mahdollista kiertää Partalan saari samoilla vauhdeilla tai jopa nopeammin kuin pienveneillä.

Uusi airo haukkaa Saimaan vettä

Suomessa Coastal soutuveneitä on jo muutamia, lähinnä yksiköitä. Valmistajia on Coastal veneisiin erikoistuneita yrityksiä mutta suurimmilta Olympia vene valmistajilta löytyy myös Coastal mallit. Sulkavalla soudettu kaksikkomme on ruotsalainen LeoCoastal vene.

Mikäli Coastal veneellä soutu kiinnostaa niin ole yhteydessä!

Hyviä soutuja toivottaen,

Quiske tiimi