Return to site

Coastal soudun Suomen Mestaruudet

ratkottiin Helsingissä ensimmäistä kertaa 29. Syyskuuta 2018

Sää suosi Coastal soudun ensimmäisiä SM-kisoja lauantaina 29.9. Helsingin edustalla. Vaikka Coastal veneillä voisi kisata kunnon aallokossakin niin tällä kertaa pääsimme aloittamaan kisan lähes peilipintaisella merellä. Coastal kisojen lyhyt rata ja kisan rento luonne antoivat mahdollisuuden parantaa aikaa soutamalla rata läpi useamman kerran. Päivän mittaan yltyneestä tuulesta huolimatta osa soutajista onnistui parantamaan tulostaan jopa useammalla minuutilla muutaman harjoittelukierroksen jälkeen.

Kisa soudettiin yhteisellä kalustolla ja kaikki neljä Suomeen tuotua ruotsalaisvalmisteista Leo Coastal venettä olivat käytössä (kolme yksikköä ja yksi kaksikko). Helsingin Kanottiklubi tarjosi upeat puitteet kisoille, sekä saunan ja uinnin kisan päätteeksi.

Leo Coastal soutuveneitä Helsingin Kanoottiklubin rannalla ennen kisaa

Kisarata oli 1.5 km mittainen kiertäen Rajasaaren pääministerin kesäasunnon ja presidentin virka-asunnon ohitse.

Coastal SM soudun 1.5km mittainen kisareitti rajasaaren ympäri

Reitin käännökset oli merkattu punaisin lipuin ja soutajat pääsivät tekemään muutamia tiukkojakin käännöksiä.

Kaukaisimmat osannottajat saapuivat Oulusta saakka, ja mukana oli sekä Suomen ykkössoutajia että aloittelijoita ikähaitarin ollessa 12-58v. Suurin osa soutajista oli perinteisten puuveneiden soutajia ja uutta tekniikkaa opeteltiin viimeisiin päiviin saakka, vanhasta puuvenetekniikasta pois-oppiminen koettiin toisinaan haastavaksi.

N2x Eeva ja Katri

Coastal on teknisesti lähinnä olympia-venesoutua höystettynä puuveneen stabiilisuudella ja sillä että kisareitit eivät ole suoralla radalla. "Coastal soudulle parempi suomenkielinen nimitys olisi seikkailusoutu koska sitä voi harrastaa vaativimmissakin sääolosuhteissa ja pidemmillä siirtymillä" toteaa kisan järjestäjä Pentti Soini.

Coastal soutu on seikkailusoutua parhaimmillaan. - P Soini

Ulkomailla tyypilliset matkat ovat neljästä kilometristä aina Sulkavan pituisiin matkoihin saakka. Se sopii hyvin Suomeen koska meillä on meren rantaviivaa yli 1200 km tuhansien järvien lisäksi. Kainsainvälinen FISA on määritellyt säännöt Coastal-veneille, esimerkiksi yksikön minimipaino on 35 kg ja vastaavasti kaksikon 60 kg.

Merisoutaja Jari Saario ja Arvo Luts lähestyvät maalilinjaa kaksikossa

Kisassa soudettiin yksiköissä ja kaksikoissa miesten ja naisten sarjat erikseen sekä kaksikossa lisäksi sekaparisarja. Naisten yksikköä hallitsi Marika Laaksonen ja miesten puolella ykkönen oli Jyrki Kiviniemi. Yhdessä he soutivat sekapari sarjassa kisojen nopeimman ajan. Myös Helsinki-Tallinna reitin edes takaisin puuvene yksiköllä soutanut merisoutaja Jari Saario oli ensimmäistä kertaa kisaamassa Coastal veneessä SM-mitalin arvoisesti.

SM Coastal soutujen osannottajia kisan jälkeen

Coastal soutu oli kisaajien mieleen ja toivommekin että ensi vuonna saamme vielä sankemman osallistujajoukon. Alla viralliset tulokset.

Coastal SM soudun viralliset tulokset

Uusi kisa päätti ulkosoutujen SM-kisakauden tänä vuonna tavallista myöhemmin. Päivän lyhetessä ja ilmojen viiletessä osa soutajista alkaa keskittyä sisäsoutukauteen, joka Suomen leveysasteilla on monia muita maita pidempi. Kisassa lämmittelylaitteena toiminut RP3 herätti useita kysymyksiä sisäsoudun tekniikkaan liittyen.

Quiske järjestää noin kuukauden kuluttua sisäsoudun tekniikan mittaamiseen liittyen webinaarin, kerromme siitä pian lisää.

Hyviä soutuja siihen asti!

T Quiske tiimi

PS. Tiesithän että Quiske tuo ruotsalaisia Leo coastal veneitä maahan. Ota yhteyttä jos sellaisen hankkiminen kiinnostaa :-)

All Posts
×

Almost done…

We just sent you an email. Please click the link in the email to confirm your subscription!

OKSubscriptions powered by Strikingly